Viimeisen kahdentoista tunnin aikana olemme saaneet luvan tutustua Kaakkois-Aasian ilmastoon perinpohjin (onpas kummallinen sanonta). Eilen kavimme vahan vaeltelemassa Koh Phanganin kansallispuistossa ja katselemassa natteja vesiputouksia. Nythan taalla pitaisi olla kuiva kausi, joten vetta ei virrannut ihan solkenaan mutta tulipahan kahlattua kirkkaan vesiputouksen suvantokohdassa. Olo oli kuin Indiana Jonesilla konsanaan kaikkien niiden liaaneiden, luolien, monikymmenmetristen puiden ja viidakon aanien keskella. Muutaman paikalle sattuneen italialaisturistin tupakansavu tosin vahan hairitsi autenttisimpaan tunnelmaan paasemiseen.
Eilen illemmalla istuskellessamme riippukeinuissa (onko se muuten riippukeinu vai riippumatto? mita eroa niilla on?) koko Koh Phanganin saarelta meni sahkot. Monella tapaa creepya ja mielenkiintoista ja hauskaakin, kun muuten aktiivisessa satamakaupungissa nakyi ainoastaan pikku skoottereiden valot ja paikalliset keraantyivat kaduille naureskelemaan tilanteelle. Ei oikein muutakaan voinut. Sahkot olivat ainakin tunnin pois (mika on melkoisen pitka aika yhdelle isohkolle saarelle) ja pimeys vallitsi. Guest housemme omistaja ehdotti meille ja muutamalle erittain huonosti englantia puhuvalle ranskalaiselle, etta hakisimme bisset lahikaupasta ja pitaisimme porukalla pienet illanistujaiset kynttilanvalossa. Otimme tuumasta toimeen ja ilta oli mainio.
Yolla tilanne ei liiemmin helpottanut: herasimme kolmen aikoihin massiiviseen ukkosen jylinaan ja rajuun metallikattoa vasten piiskanneeseen rankkasateeseen. Pari tuntia meni ihmetellessa oranssinruskeaa taivasta ja kovaaanista (naissa tilanteissa toivoisin, etta thainappaimistoissa olisi mahdollisuus suomalaisille aakkosille..) ukonilmaa. Pisteena i:n paalle tana aamuna nautiskellessamme tulisista nuudelikeitoista iski vanha kunnon monsuunisade puoleksi tunniksi. Kaiken jarjen ja tilastojen mukaan taalla pitaisi siis olla kuivaa, lamminta ja aurinkoista mutta viime paivat ovat olleet markia, hikisia ja ukkospainotteisia hellepaivia. Interesting.
Mutta mehan emme anna pikku ilmastonmuutoksen hammentaa. Tanaan vaihtuu vuosi ja vielapa viisi tuntia aiemmin kuin teilla. Ei tullut maailmanloppua, Obama jatkoi uraansa ja minun hiuksenikin ovat vaalenneet auringossa. Kaikin puolin hyva vuosi.
Paikalliset nettikahvilat ovat muuten hyvia, mutta kuvia naiden kautta ei saa siirrettya. Joten tyytykaamme tahan loppuun suttuiseen puhelimella ennen megalomaanisia Full Moon Partyja otettuun tunnelmakuvaan. (Ainiin: Full Moon Partyt oli nimensa veroiset. Parikymmentatuhatta juhlijaa tanssi Tyynen valtameren rantaviivalla tayden kuun alla. Once in a life time experience, sanoisinko. Ikimuistoinen ilta ja yo (ja aamu).)
Kuvassa siis mina (vasemmalla), tuntematon 70-vuotias thaimies (keskella) ja Jenni (oikealla). Olimme Jennin kanssa juuri poistumassa takana olevan tatuointikaupan ylakerran guest housen huoneestamme, kunnes tormasimme tahan herrasmieheen, joka mainosti ylpeana tayttaneensa juuri seitsemankymmenta vuotta ja nain ollen halusi opettaa meille syntymapaivatanssin. Koreografia oli yksinkertainen: one step left, one step right, one step left, one step right. Aina oppii uutta.
PS. Emme ole Jennin kanssa ottaneet koko kasivarsiamme koristavia tatuointeja. Se on bodypaintia eli pimeassa hohtavaa vartalomaalia. Ei huolta, aiti. <3
one step left, one step right, one step left, one step right :D <3
VastaaPoista- Toko ja Toke