Tultiin juur kellumasta taytetyilla traktorinrenkailla Mekong-joelta. Aurinko porotti, vesi oli sameaa ja matalaa ja lilluimme katsellen, kun lapsoset yrittivat napata matalikosta rapuja. Kyseista aktiviteettia kutsutaan tubingiksi, ja se on todennakoisesti hauskinta puuhaa mita laolaisessa pikkukaupungissa voi tehda.
Saavuimme siis muutama paiva takaperin Vang Viengiin. Bussimatka kesti vaatimattomat seitseman tuntia, eika puuttuva ilmastointi tai paikallisten mukana kantamien elavien tipujen piipitys varsinaisesti nostanut tunnelmaa. Maisemat tosin olivat kuin Lord of the Ringsista, joten ei voi valittaa. Ei ollut aavistustakaan, etta Laos on luontonsa puolesta nain vaihtelevainen ja lahinna alyttoman hieno.
Vang Vieng on aika pieni paikka. Pieni mutta hauska. Tama on klassinen reppureissaajien kohde laosissa, joten myos melko lansimaalaistunut. Ravintoloissa naytetaan Friendeja ja kaduilla myydaan pannukakkuja. Tarkoittaa myos sita, etta ollaan parissa paivassa ehditty tutustua taas mita uskomattomimpiin ihmistapauksiin, aina elamantapamatkaajista muutamaan hyvin hiljaiseen suomalaiseen. Jannittava tunne, kun keskella laolaista peltoa (olimme ihastelemassa avaralla paikalla, kun kuumailmapalloja lipui ylapuolellamme. Taalla on hammentavan paljon kuumailmapalloja!) voi vaihtaa kuulumisia suomeksi.
Olemme lahiaikoina saaneet luvan tutustua myos laolaisiin sairaaloihin. Jennin pikkuinen peukalohaava otti ja infektoitui, joten laakari paatti poistaa koko kynnen. Hata ei kuitenkaan ole tamannakoinen, silla apteekkeja ja kovia desinfiointiaineita loytyy helposti ja sairaaloiden henkilokunta puhuu kohtalaista englantia. Klinikat eivat tosin ihan vastaa Suomen terveyskeskuksia, mutta ajanevat tarkoituksensa kuitenkin. Peukalo voi tilanteeseensa nahden hyvin ja nyt olemme molemmat mestareita englanninkielisessa ensiaputermistossa. Alles gut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti