Soin tuossa lounaaksi onnellisesti bambukeittoa, kunnes yhtakkia tapahtui dramaattinen kaanne. Lusikkaani osui vihrea muutaman sentin pituinen bambun varrelta nayttava asia, joka ei ollutkaan bambun varsi. Se oli chili. Kivulias yksilo. Ehdin pureskella ja niella sen, jonka jalkeen tunnelma muuttui sanalla sanoen polttelevaksi. Kadet sheikkasi, kylma hiki valui ja naama oli erikoisen varinen. Nyt kuuden tunnin odottelun, paivaunien ja ibuprofeiinin jalkeen alkaa helpottaa. Paivan opetus: ala syo kokonaista chilia.
Laosin paakaupungissa oleskellaan parhaillaan siis. Vientiane on rauhallinen ja hyva. Tama on Aasian pienin paakaupunki, mita en lainkaan epaile. 300 000 asukasta, ei pilvenpiirtajia tai edes korkeita kerrostaloja ja kolme paakatua tuovat mieleen lahinna Tammelan puistotien. Kaupunki hiljeneekin taysin ennen puoltayota. Mutta tama paikka on leppoisa juuri siksi. Iltaisin nuoret laolaiset skeittailevat Mekongin rannalla, ajelevat fiksipyorillaan ja katselevat tahtia. Paakaupungiksi varsin mainio. Laos on kylla muutenkin hauska. Tahti ja vasara-liput liehuu edelleen saloissa, paikalliset eivat liiemmin englantia handlaa ja luonto on jumalattoman kaunis. Tama on sekoitus nukkuivia kulkukoiria ja Ranskan vallan jalkeisia kroissantteja.
Huomenna suuntaamme yobussilla (en tosin vielakaan hahmota miten bussissa voi nukkua) Vietnamiin. Iltaviidesta puoleenpaivaan kestava bussimatka vie meidat Vinhiin, rannikolle. Sielta lahdemme hiljalleen tiputtautumaan kohti etelaa, Nha Trangia ja Mui Nea ja Ho Chi Minh Citya ja muita hoodeja. Taidamme talla reissulla skipata Hanoin, koska kaksi viikkoa Vietnamissa on yksinkertaisesti lyhyt aika. Sita paitsi Hanoissa on talla hetkella kuulemma sateista ja kylmaa ja surffaus kuulostaa huomattavasti houkuttelevammalta.
Taidonnayte kaakkoisaasialaisesta englannista.
Vientianen yomarketti. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti