:O
Meika lahtee Suomeen kahdentoista tunnin paasta? Mista lahtien? Miksi? Mihin nama paivat meni?
Bangkokissa on oltu nelisen yota ja on ollut hauskaa aikaa. On kayty 64. kerroksessa katselemassa tata saastunutta megakaupunkia, soiteltu bambusaksofonia ja syoty itsemme tayteen puoliksi ilmaisia nuudeleita. Hauskaa on myos se, etta olemme tormanneet useisiin tuttuihin Khao San-roadilla, koska reppureissaajat sattuvat kulkemaan pitkalti samoja reitteja. Puhelias britti Koh Taolta ja jenkkeja Vietnamista on ainakin jo tullut vastaan taalla. Maailma on pieni kun mika.
Kaytiin muutama paiva takaperin Bangkokin suurimmissa kauppakeskuksissa, Siam Centerissa ja MBK:ssa. Huhhuh mita urheilua viettaa paiva siella pikkuaasialaisten ja halpojen rattien keskella. No, sitahan tassa on viimeiset kaksi ja puoli kuukautta tosin tullut tehtyakin.
Nyt viime hetket rakkaalla Khao Sanilla, viime hetket Bangkokissa ja viime hetket Kaakkois-Aasiassa. Mina en lahde maailmalle, mina lahden Tampereelle.
tiistai 5. helmikuuta 2013
perjantai 1. helmikuuta 2013
Ho chi minh city ja hiki
Jo on ilmoja pidellyt. Paivisin taitaa lampotila hiihdella kolmeenkymmeneenviiteen celciukseen, iltaisin kymmenen astetta vahemman. Kuumottelevaa, varsinkin miljoonien skoottereiden, katupolyn ja kiireisten pikkuihmisten keskella.
Ollaan hengailtu muutama paiva Ho Chi Minh Cityssa eli ex-Saigonissa eli Etela-Vietnamin 7 miljoonan asukkaan metropolissa. Kaupunki on kuin Hanoi, mutta kymmenen astetta kuumempi ja kymmenen kertaa meluisampi. Toisaalta taalla on myos valtava vihrea puisto, viileita pilvenpiirtajia ja hiljaisia katuja, joiden suojiin paasee hengittamaan. Hengittaminen ei nimittain oikeasti ole niin yksinkertaista - suurin osa paikallisista kayttaa ns. suusuojia, sellaisia kuin hammaslaakarit, koska ilma on yksinkertaisesti niin saasteista. Paivat on kuluneet klassisten nahtavyyksien katselemisessa ja paikallista pho'ta syoden. Liittyen syomiseen, hammennyn aina uudelleen miksi paikalliset istuvat katukeittioissa lasten jakkaroilla? Enka liioittele, jopa paikallisten taytyy istua polvet pahasti koukussa. Ehkapa se on tilansaastoa, muovijatteen kuluttamista tai jotain mutta ainakin se on hauskaa.
Eilen kavimme hiljaisimmassa museossa, jossa olen koskaan vieraillut. Vietnamin sotarikosmuseo mykisti joka ikisen lansimaalaisen turistin, eika sita suositella lapsille eika herkille ihmisille ja hyva niin. Ollaan myos kayty tutkiskelemassa pilvenpiirtajia (tosin vain sammakkoperspektiivista), ruokamarkkinoiden allotyksia ja satuttiinpa Ho Chi Minh Cityn ensimmaisen Starbucksin avajaisiinkin sattumalta. Aasialaiset ihmiset ovat kylla sympaattisia: Starbucks avattiin kahdelta, ja sita ennen paikalle sattuneille annettiin jonotusnumeroita ja jonossa oli todennakoisesti satoja ihmisia.
Tanaan lahtee lento kohti Bangkokia ja talla kertaa viimeisia paivia Kaakkois-Aasiassa. Pitaa nauttia viela viime hetken pad thait ja reppureissaajien kanssa maailman ihmettelyt ja guest housella biljardipelin haviamiset ja paikallisten pitkat katseet ja mustat jalkapohjat varvastossuilla kavelemisesta. Mihin nama viimeiset kymmenen viikkoa ovat yhtakkia menneet?
Ainiin, olen muuten nykyaan melkoinen shakkimestari! Jos Jenni paihitti minut surffauksessa, niin shakissa olen kevyesti ylivoimainen. Minkas nortti itselleen mahtaa.
Ollaan hengailtu muutama paiva Ho Chi Minh Cityssa eli ex-Saigonissa eli Etela-Vietnamin 7 miljoonan asukkaan metropolissa. Kaupunki on kuin Hanoi, mutta kymmenen astetta kuumempi ja kymmenen kertaa meluisampi. Toisaalta taalla on myos valtava vihrea puisto, viileita pilvenpiirtajia ja hiljaisia katuja, joiden suojiin paasee hengittamaan. Hengittaminen ei nimittain oikeasti ole niin yksinkertaista - suurin osa paikallisista kayttaa ns. suusuojia, sellaisia kuin hammaslaakarit, koska ilma on yksinkertaisesti niin saasteista. Paivat on kuluneet klassisten nahtavyyksien katselemisessa ja paikallista pho'ta syoden. Liittyen syomiseen, hammennyn aina uudelleen miksi paikalliset istuvat katukeittioissa lasten jakkaroilla? Enka liioittele, jopa paikallisten taytyy istua polvet pahasti koukussa. Ehkapa se on tilansaastoa, muovijatteen kuluttamista tai jotain mutta ainakin se on hauskaa.
Eilen kavimme hiljaisimmassa museossa, jossa olen koskaan vieraillut. Vietnamin sotarikosmuseo mykisti joka ikisen lansimaalaisen turistin, eika sita suositella lapsille eika herkille ihmisille ja hyva niin. Ollaan myos kayty tutkiskelemassa pilvenpiirtajia (tosin vain sammakkoperspektiivista), ruokamarkkinoiden allotyksia ja satuttiinpa Ho Chi Minh Cityn ensimmaisen Starbucksin avajaisiinkin sattumalta. Aasialaiset ihmiset ovat kylla sympaattisia: Starbucks avattiin kahdelta, ja sita ennen paikalle sattuneille annettiin jonotusnumeroita ja jonossa oli todennakoisesti satoja ihmisia.
Tanaan lahtee lento kohti Bangkokia ja talla kertaa viimeisia paivia Kaakkois-Aasiassa. Pitaa nauttia viela viime hetken pad thait ja reppureissaajien kanssa maailman ihmettelyt ja guest housella biljardipelin haviamiset ja paikallisten pitkat katseet ja mustat jalkapohjat varvastossuilla kavelemisesta. Mihin nama viimeiset kymmenen viikkoa ovat yhtakkia menneet?
Ainiin, olen muuten nykyaan melkoinen shakkimestari! Jos Jenni paihitti minut surffauksessa, niin shakissa olen kevyesti ylivoimainen. Minkas nortti itselleen mahtaa.
maanantai 28. tammikuuta 2013
Surfing
Mun vartalo on taynna pienia naarmuja, mustelmia ja palanutta ihoa. Lihaksia sarkee, oon nuhassa ja paanahka yha taynna hiekkaa. Mutta oon onnistunut yliviivaan yhden klassisista 100 asiaa ennen kuolemaa-listasta: surffauksen.
Nha Trangissa vaikutetaan yha. Taalla on aallot ollut ihan hyvia (1-3m on ihanteellinen, meilla oli varmaankin puolisentoista metria), joten muutama paiva takaperin paastiin laudan paalle. Ohjaajana oli arizonalainen, jonka jenkkiaksenista en ymmartanyt puoliakaan. Ainoa mita muistan on "paddle, paddle, paddle", joka kaikui viela viime yona korvissani. Merivesi oli kohtuu lamminta ja lauta oli valtava. Mutta mika parasta: onnistuin kuin onnistuinkin nousemaan laudan paalla seisomaan ja surffaamaan metrin jos toisenkin. (Jatan mainitsematta, etta Jenni paasi laudallaan rantaan asti.) Todennakoisesti hienoin fiilis sitten 90-luvun lopun, jolloin opin pyorailemaan.
Trang on yllattavan mukava pienoisesta venalaisinvaasiosta huolimatta. Loysimme kivan guest housen, jota emme vielakaan ole raaskineet jattaa, vaikka uumoilimme viettavamme taalla vain parisen paivaa. Kohta viikko mennyt... Vietnam on siita mukavampi kuin Thaimaa, koska taalla on huomattavasti enemman variaatiota reppumatkailijoiden kansallisuudessa: suurin osa on ausseja (koska niilla on kesaloma), mutta paljon on myos Etela-Amerikasta, Euroopasta ja Jenkkilasta. Myos paikalliset kohtelevat meita inhimillisina olentoina, eika vain dollarin kuvat silmissa kiiluen.
Paivat ovat kuluneet Letkeasti. Rantaviiva on 6km pitka, joten nakymaan ei kyllasty. Teki hyvaa olla hetki pohjoisemmassa ja sateisemmassa saassa, jotta osaa taas arvostaa vajaa kolmeakymmenta celciusta ja zeniitista paistavaa aurinkoa. Hetken aikaa. Huomenna illalla koittaa viimeinen sleeping bus-kokemus kohti Ho Chi Minh Citya ja kaupungin saastetta. Eli huomenna paivalla on viimeinen biitsipaiva, viimeinen paiva kirkkaassa auringossa ja viimeinen mahdollisuus hyppia korkeiden aaltojen yli. Nyyh.
PS. Kaytiin tanaan vietnamilaisessa mutakylvyssa! Asiallista puuhaa kieria ison poreammeen nakoisessa altaassa, joka on taytetty mineraalimudalla. Maksoi viitisen dollaria, puhdisti ihon ja nyt ramaisee.
Nha Trangissa vaikutetaan yha. Taalla on aallot ollut ihan hyvia (1-3m on ihanteellinen, meilla oli varmaankin puolisentoista metria), joten muutama paiva takaperin paastiin laudan paalle. Ohjaajana oli arizonalainen, jonka jenkkiaksenista en ymmartanyt puoliakaan. Ainoa mita muistan on "paddle, paddle, paddle", joka kaikui viela viime yona korvissani. Merivesi oli kohtuu lamminta ja lauta oli valtava. Mutta mika parasta: onnistuin kuin onnistuinkin nousemaan laudan paalla seisomaan ja surffaamaan metrin jos toisenkin. (Jatan mainitsematta, etta Jenni paasi laudallaan rantaan asti.) Todennakoisesti hienoin fiilis sitten 90-luvun lopun, jolloin opin pyorailemaan.
Trang on yllattavan mukava pienoisesta venalaisinvaasiosta huolimatta. Loysimme kivan guest housen, jota emme vielakaan ole raaskineet jattaa, vaikka uumoilimme viettavamme taalla vain parisen paivaa. Kohta viikko mennyt... Vietnam on siita mukavampi kuin Thaimaa, koska taalla on huomattavasti enemman variaatiota reppumatkailijoiden kansallisuudessa: suurin osa on ausseja (koska niilla on kesaloma), mutta paljon on myos Etela-Amerikasta, Euroopasta ja Jenkkilasta. Myos paikalliset kohtelevat meita inhimillisina olentoina, eika vain dollarin kuvat silmissa kiiluen.
Paivat ovat kuluneet Letkeasti. Rantaviiva on 6km pitka, joten nakymaan ei kyllasty. Teki hyvaa olla hetki pohjoisemmassa ja sateisemmassa saassa, jotta osaa taas arvostaa vajaa kolmeakymmenta celciusta ja zeniitista paistavaa aurinkoa. Hetken aikaa. Huomenna illalla koittaa viimeinen sleeping bus-kokemus kohti Ho Chi Minh Citya ja kaupungin saastetta. Eli huomenna paivalla on viimeinen biitsipaiva, viimeinen paiva kirkkaassa auringossa ja viimeinen mahdollisuus hyppia korkeiden aaltojen yli. Nyyh.
PS. Kaytiin tanaan vietnamilaisessa mutakylvyssa! Asiallista puuhaa kieria ison poreammeen nakoisessa altaassa, joka on taytetty mineraalimudalla. Maksoi viitisen dollaria, puhdisti ihon ja nyt ramaisee.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Nha Trang ja venalaisinvaasio
Tassahan aletaan olla ihan professionaaleja vietnamilaisten yobussien kanssa. Lahiaikoina on yo jos toinenkin tullut vietettya niissa. Mutta ei mitaan valitettavaa: ne ovat vaivattomia ja edullisia. Pienena miinuspuolena toki on, etta niissa on kaytannossa mahdoton nukkua. Mutta kerkiaa sita myohemminkin.
Hanoi tuli tsekattua. Hue tuli tsekattua. Ja nyt tultiin tsekkaamaan Nha Trang. Yobussin siivittamana aamukuudelta saavuttiin tanne Etela-Kiinan merella sijaitsevaan rantsukaupunkiin. Heti aamupalalla selvisi kaupungin todellinen luonne: venalaiset menut, venalaiset asiakkaat ja venalainen musiikki. Ei venalaisessa kulttuurissa toki vikaa ole, mutta kieltamatta taalla Vietnamin etelaosassa tykkaisi vahan muutkin kielta kuulla. Hanoi, Hue ja Da Nang ovat olleet autuaasti lansimaalaistumattomia, mutta Nha Trang on kylla taskukokoinen Teneriffa. Noh, biitsi on kilometreja pitka ja loytamamme hostelli reppureissaajille on edullinen ja venalaistymaton, joten mikas tassa ollessa. + taalla on Lammin. <3
Nha Trangin venalaisyys ei oikeasti haittaa tippaakaan, silla aallot vaikuttavat vahvasti silta, etta paastaan kuin paastaankin kokeilemaan surffausta! Minulla on vahva tuntuma, etta ensimmainen kerta tulee olemaan monella tapaa ikimuistoinen...
Rakkaasta yobussista otettu kuva, joka havainnollistaa sankyjen (=penkkien..) astetta ja kokoluokkaa. Televisio oli suurimman osan ajasta kiinni, mutta valilla sielta tuli kova-aanista vietnamilaista ikaankuin stand-up komiikkaa.
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Good morning Vietnam
Matkustaminen on siita hauska asia, etta ikina ei tieda minne lopulta paatyy.
Arvon kielitaidoton bussikuskimme unohti, etta me kaksi skandinaavityttosta emme suinkaan ole suuntaamassa Hanoihin, vaan jaamme kolmesataa kilometria etelamassa kaupungissa, Vinhissa pois. Koska kyseessa oli vietnamilainen sleeping bus, meilla ei ollut kasitytakaan aikataulun paikkaansapitavyydesta ja opasteet eivat liiemmin mielta ylentaneet. 26h matkustamisen jalkeen arvon bussimme kuitenkin pysahtyi yhdessa paikassa: Hanoissa. Taalla sita siis ollaan, Vietnamin paakaupungssa. Otettiin plan B kayttoon ja bookattiin kahdeksi yoksi hostellista huone muutamalla dollarilla ja talla hetkella tilanne ei harmita laisinkaan. Hanoi on nimittain melkoinen, hyvalla tapaa.
Itse bussimatka oli koominen. Kyseessa oli siis sleeping bus, eli bussi jossa on matkustajille sangyt. Tai "sangyt". Arviolta 160 asteen kulmassa olevat 150cm pituisille vietnamilaisihmisille suunnitellut penkkisangyt oli toki parempi vaihtoehto Hiluxin takalavalle mutta ai kylla tuntui hostellin sanky taivaalliselta. Nukuttua ei muutenkaan liiemmin tullut, kun aamuyosta bussikuskimme rapsaisi valot paalle ja huusi "stamp passport passport stamp", jonka nokkelina naisina paattelimme rajanylitykseksi Laosista Vietnamiin. Siina hilpaistiin kiireella "sangyistamme" ylos ja lahdettiin muutamaksi tunniksi jonottamaan sumuiseen aamuun satojen laolaisten tyomiesten ja hakeissa olevien kanaraukkojen kanssa. Sita tuijotuksen maaraa. Leima kuitenkin tuli huolimatta tullivirkailijoiden naureskelusta passikuvalle.
Kuten sanoin, Hanoi on melkoinen. Monet sanoo, etta Vietnam on kuin Thaimaa kaksikymmenta vuotta sitten. Pitanee paikkaansa. Kadut ovat taynna vietnamilaisia ruokakojuja, paikalliset nuoret istuvat puistoissa syomassa auringonkukan siemenia ja punakeltaiset liput liehuvat jokaisen talon kulmassa. Rakennukset ovat paaosin likaisia tai vanhoja (tai likaisia ja uusia, en ole varma koska ilma on niin saasteista), skoottereita on uskomaton maara ja vietnamilaiset ovat aidosti kiinnostuneita meista. Lansimaalaisia ihmisia on jonkin verran, mutta yha saamme olla valokuvauksen kohteena kavelessamme kadulla. Paadyimme myos eilen opettamaan joukolle paikallisia yliopisto-opiskelijoita englantia. "Hello, do you speak English? Do you want to speak English with me?", kysyi hellyyttava vietnamilaistytto keskeyttaen iltapaivakavelymme Hanoin puistossa ja siina puolisen tuntia yritimme parhaamme mukaan kannustaa hanta ja hanen ystaviaan opiskelemaan englantia.
Vaikka Hanoi on ihana, on se myos kylma. Taalla taytyy pitaa iltaisin pitkia housuja ja se saa meidat surulliseksi. Lahdemmekin illalla yobussilla Hueen, Vietnamin keskiosaan. Sielta katoamme vikkelaan viela etelanpaan Nha Trangiin, jossa lampotilan pitaisi olla taas totuttua 30 astetta. Mielummin niin. :)
PS. Rakas ruokapaivakirja, soin eilen nuudelikeittoa kanalla. Tiedan, ettei ruokaa ole kohteliasta jattaa, mutta tajuttuani, ettei kanani ole kanan lihaa vaan kanan nahkaa hoyhentuppineen, sallittakoon tama toykeys.
Arvon kielitaidoton bussikuskimme unohti, etta me kaksi skandinaavityttosta emme suinkaan ole suuntaamassa Hanoihin, vaan jaamme kolmesataa kilometria etelamassa kaupungissa, Vinhissa pois. Koska kyseessa oli vietnamilainen sleeping bus, meilla ei ollut kasitytakaan aikataulun paikkaansapitavyydesta ja opasteet eivat liiemmin mielta ylentaneet. 26h matkustamisen jalkeen arvon bussimme kuitenkin pysahtyi yhdessa paikassa: Hanoissa. Taalla sita siis ollaan, Vietnamin paakaupungssa. Otettiin plan B kayttoon ja bookattiin kahdeksi yoksi hostellista huone muutamalla dollarilla ja talla hetkella tilanne ei harmita laisinkaan. Hanoi on nimittain melkoinen, hyvalla tapaa.
Itse bussimatka oli koominen. Kyseessa oli siis sleeping bus, eli bussi jossa on matkustajille sangyt. Tai "sangyt". Arviolta 160 asteen kulmassa olevat 150cm pituisille vietnamilaisihmisille suunnitellut penkkisangyt oli toki parempi vaihtoehto Hiluxin takalavalle mutta ai kylla tuntui hostellin sanky taivaalliselta. Nukuttua ei muutenkaan liiemmin tullut, kun aamuyosta bussikuskimme rapsaisi valot paalle ja huusi "stamp passport passport stamp", jonka nokkelina naisina paattelimme rajanylitykseksi Laosista Vietnamiin. Siina hilpaistiin kiireella "sangyistamme" ylos ja lahdettiin muutamaksi tunniksi jonottamaan sumuiseen aamuun satojen laolaisten tyomiesten ja hakeissa olevien kanaraukkojen kanssa. Sita tuijotuksen maaraa. Leima kuitenkin tuli huolimatta tullivirkailijoiden naureskelusta passikuvalle.
Kuten sanoin, Hanoi on melkoinen. Monet sanoo, etta Vietnam on kuin Thaimaa kaksikymmenta vuotta sitten. Pitanee paikkaansa. Kadut ovat taynna vietnamilaisia ruokakojuja, paikalliset nuoret istuvat puistoissa syomassa auringonkukan siemenia ja punakeltaiset liput liehuvat jokaisen talon kulmassa. Rakennukset ovat paaosin likaisia tai vanhoja (tai likaisia ja uusia, en ole varma koska ilma on niin saasteista), skoottereita on uskomaton maara ja vietnamilaiset ovat aidosti kiinnostuneita meista. Lansimaalaisia ihmisia on jonkin verran, mutta yha saamme olla valokuvauksen kohteena kavelessamme kadulla. Paadyimme myos eilen opettamaan joukolle paikallisia yliopisto-opiskelijoita englantia. "Hello, do you speak English? Do you want to speak English with me?", kysyi hellyyttava vietnamilaistytto keskeyttaen iltapaivakavelymme Hanoin puistossa ja siina puolisen tuntia yritimme parhaamme mukaan kannustaa hanta ja hanen ystaviaan opiskelemaan englantia.
Vaikka Hanoi on ihana, on se myos kylma. Taalla taytyy pitaa iltaisin pitkia housuja ja se saa meidat surulliseksi. Lahdemmekin illalla yobussilla Hueen, Vietnamin keskiosaan. Sielta katoamme vikkelaan viela etelanpaan Nha Trangiin, jossa lampotilan pitaisi olla taas totuttua 30 astetta. Mielummin niin. :)
PS. Rakas ruokapaivakirja, soin eilen nuudelikeittoa kanalla. Tiedan, ettei ruokaa ole kohteliasta jattaa, mutta tajuttuani, ettei kanani ole kanan lihaa vaan kanan nahkaa hoyhentuppineen, sallittakoon tama toykeys.
torstai 17. tammikuuta 2013
Vientiane
Poltteleeeee.
Soin tuossa lounaaksi onnellisesti bambukeittoa, kunnes yhtakkia tapahtui dramaattinen kaanne. Lusikkaani osui vihrea muutaman sentin pituinen bambun varrelta nayttava asia, joka ei ollutkaan bambun varsi. Se oli chili. Kivulias yksilo. Ehdin pureskella ja niella sen, jonka jalkeen tunnelma muuttui sanalla sanoen polttelevaksi. Kadet sheikkasi, kylma hiki valui ja naama oli erikoisen varinen. Nyt kuuden tunnin odottelun, paivaunien ja ibuprofeiinin jalkeen alkaa helpottaa. Paivan opetus: ala syo kokonaista chilia.
Laosin paakaupungissa oleskellaan parhaillaan siis. Vientiane on rauhallinen ja hyva. Tama on Aasian pienin paakaupunki, mita en lainkaan epaile. 300 000 asukasta, ei pilvenpiirtajia tai edes korkeita kerrostaloja ja kolme paakatua tuovat mieleen lahinna Tammelan puistotien. Kaupunki hiljeneekin taysin ennen puoltayota. Mutta tama paikka on leppoisa juuri siksi. Iltaisin nuoret laolaiset skeittailevat Mekongin rannalla, ajelevat fiksipyorillaan ja katselevat tahtia. Paakaupungiksi varsin mainio. Laos on kylla muutenkin hauska. Tahti ja vasara-liput liehuu edelleen saloissa, paikalliset eivat liiemmin englantia handlaa ja luonto on jumalattoman kaunis. Tama on sekoitus nukkuivia kulkukoiria ja Ranskan vallan jalkeisia kroissantteja.
Huomenna suuntaamme yobussilla (en tosin vielakaan hahmota miten bussissa voi nukkua) Vietnamiin. Iltaviidesta puoleenpaivaan kestava bussimatka vie meidat Vinhiin, rannikolle. Sielta lahdemme hiljalleen tiputtautumaan kohti etelaa, Nha Trangia ja Mui Nea ja Ho Chi Minh Citya ja muita hoodeja. Taidamme talla reissulla skipata Hanoin, koska kaksi viikkoa Vietnamissa on yksinkertaisesti lyhyt aika. Sita paitsi Hanoissa on talla hetkella kuulemma sateista ja kylmaa ja surffaus kuulostaa huomattavasti houkuttelevammalta.
Taidonnayte kaakkoisaasialaisesta englannista.
Soin tuossa lounaaksi onnellisesti bambukeittoa, kunnes yhtakkia tapahtui dramaattinen kaanne. Lusikkaani osui vihrea muutaman sentin pituinen bambun varrelta nayttava asia, joka ei ollutkaan bambun varsi. Se oli chili. Kivulias yksilo. Ehdin pureskella ja niella sen, jonka jalkeen tunnelma muuttui sanalla sanoen polttelevaksi. Kadet sheikkasi, kylma hiki valui ja naama oli erikoisen varinen. Nyt kuuden tunnin odottelun, paivaunien ja ibuprofeiinin jalkeen alkaa helpottaa. Paivan opetus: ala syo kokonaista chilia.
Laosin paakaupungissa oleskellaan parhaillaan siis. Vientiane on rauhallinen ja hyva. Tama on Aasian pienin paakaupunki, mita en lainkaan epaile. 300 000 asukasta, ei pilvenpiirtajia tai edes korkeita kerrostaloja ja kolme paakatua tuovat mieleen lahinna Tammelan puistotien. Kaupunki hiljeneekin taysin ennen puoltayota. Mutta tama paikka on leppoisa juuri siksi. Iltaisin nuoret laolaiset skeittailevat Mekongin rannalla, ajelevat fiksipyorillaan ja katselevat tahtia. Paakaupungiksi varsin mainio. Laos on kylla muutenkin hauska. Tahti ja vasara-liput liehuu edelleen saloissa, paikalliset eivat liiemmin englantia handlaa ja luonto on jumalattoman kaunis. Tama on sekoitus nukkuivia kulkukoiria ja Ranskan vallan jalkeisia kroissantteja.
Huomenna suuntaamme yobussilla (en tosin vielakaan hahmota miten bussissa voi nukkua) Vietnamiin. Iltaviidesta puoleenpaivaan kestava bussimatka vie meidat Vinhiin, rannikolle. Sielta lahdemme hiljalleen tiputtautumaan kohti etelaa, Nha Trangia ja Mui Nea ja Ho Chi Minh Citya ja muita hoodeja. Taidamme talla reissulla skipata Hanoin, koska kaksi viikkoa Vietnamissa on yksinkertaisesti lyhyt aika. Sita paitsi Hanoissa on talla hetkella kuulemma sateista ja kylmaa ja surffaus kuulostaa huomattavasti houkuttelevammalta.
Taidonnayte kaakkoisaasialaisesta englannista.
Vientianen yomarketti. <3
tiistai 15. tammikuuta 2013
Tubing in Vang Vieng
Tultiin juur kellumasta taytetyilla traktorinrenkailla Mekong-joelta. Aurinko porotti, vesi oli sameaa ja matalaa ja lilluimme katsellen, kun lapsoset yrittivat napata matalikosta rapuja. Kyseista aktiviteettia kutsutaan tubingiksi, ja se on todennakoisesti hauskinta puuhaa mita laolaisessa pikkukaupungissa voi tehda.
Saavuimme siis muutama paiva takaperin Vang Viengiin. Bussimatka kesti vaatimattomat seitseman tuntia, eika puuttuva ilmastointi tai paikallisten mukana kantamien elavien tipujen piipitys varsinaisesti nostanut tunnelmaa. Maisemat tosin olivat kuin Lord of the Ringsista, joten ei voi valittaa. Ei ollut aavistustakaan, etta Laos on luontonsa puolesta nain vaihtelevainen ja lahinna alyttoman hieno.
Vang Vieng on aika pieni paikka. Pieni mutta hauska. Tama on klassinen reppureissaajien kohde laosissa, joten myos melko lansimaalaistunut. Ravintoloissa naytetaan Friendeja ja kaduilla myydaan pannukakkuja. Tarkoittaa myos sita, etta ollaan parissa paivassa ehditty tutustua taas mita uskomattomimpiin ihmistapauksiin, aina elamantapamatkaajista muutamaan hyvin hiljaiseen suomalaiseen. Jannittava tunne, kun keskella laolaista peltoa (olimme ihastelemassa avaralla paikalla, kun kuumailmapalloja lipui ylapuolellamme. Taalla on hammentavan paljon kuumailmapalloja!) voi vaihtaa kuulumisia suomeksi.
Olemme lahiaikoina saaneet luvan tutustua myos laolaisiin sairaaloihin. Jennin pikkuinen peukalohaava otti ja infektoitui, joten laakari paatti poistaa koko kynnen. Hata ei kuitenkaan ole tamannakoinen, silla apteekkeja ja kovia desinfiointiaineita loytyy helposti ja sairaaloiden henkilokunta puhuu kohtalaista englantia. Klinikat eivat tosin ihan vastaa Suomen terveyskeskuksia, mutta ajanevat tarkoituksensa kuitenkin. Peukalo voi tilanteeseensa nahden hyvin ja nyt olemme molemmat mestareita englanninkielisessa ensiaputermistossa. Alles gut.
Saavuimme siis muutama paiva takaperin Vang Viengiin. Bussimatka kesti vaatimattomat seitseman tuntia, eika puuttuva ilmastointi tai paikallisten mukana kantamien elavien tipujen piipitys varsinaisesti nostanut tunnelmaa. Maisemat tosin olivat kuin Lord of the Ringsista, joten ei voi valittaa. Ei ollut aavistustakaan, etta Laos on luontonsa puolesta nain vaihtelevainen ja lahinna alyttoman hieno.
Vang Vieng on aika pieni paikka. Pieni mutta hauska. Tama on klassinen reppureissaajien kohde laosissa, joten myos melko lansimaalaistunut. Ravintoloissa naytetaan Friendeja ja kaduilla myydaan pannukakkuja. Tarkoittaa myos sita, etta ollaan parissa paivassa ehditty tutustua taas mita uskomattomimpiin ihmistapauksiin, aina elamantapamatkaajista muutamaan hyvin hiljaiseen suomalaiseen. Jannittava tunne, kun keskella laolaista peltoa (olimme ihastelemassa avaralla paikalla, kun kuumailmapalloja lipui ylapuolellamme. Taalla on hammentavan paljon kuumailmapalloja!) voi vaihtaa kuulumisia suomeksi.
Olemme lahiaikoina saaneet luvan tutustua myos laolaisiin sairaaloihin. Jennin pikkuinen peukalohaava otti ja infektoitui, joten laakari paatti poistaa koko kynnen. Hata ei kuitenkaan ole tamannakoinen, silla apteekkeja ja kovia desinfiointiaineita loytyy helposti ja sairaaloiden henkilokunta puhuu kohtalaista englantia. Klinikat eivat tosin ihan vastaa Suomen terveyskeskuksia, mutta ajanevat tarkoituksensa kuitenkin. Peukalo voi tilanteeseensa nahden hyvin ja nyt olemme molemmat mestareita englanninkielisessa ensiaputermistossa. Alles gut.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Laos Laos Laos
Laos!
Luang Prabang on u p e a.
Tama kaupunki on taynna ranskalaisvaikutteisia kahviloita (koska kolonialismi), Mekong-joki virtaa vieressa ja pikkulapset harjoittelevat jalkapalloa kaduilla ilman etta ketaan hairitsee. Samalla Luang Prabang on muuten myos Unescon maailmanperintokohde luontonsa ansiosta. Enka ihmettele, etta ihmiset ihastuvat tahan. Vehreat vuoret, hammentavan monet temppelit ja yleinen elamanasenne kaupungissa ovat melkeinpa lumoavia.
Saavuimme siis eilen tanne Laosin helmeen. Slow boat oli nimensa veroinen - lahti myohassa ja saapui viela myohemmin. Pari yota nukuimme guest houseissa, silla yolla veneily Mekongilla on ilmeisen huono idea. Veneella Chiang Khongista Luang Prabangiin oli kuitenkin aika siisti juttu. Ihastelimme Mekongin luontoa (massiivisia vihreita vuoria joen varsilla, harmaita kallioita, elaimista puhumattakaan) ja pikkukylia bambutaloineen seka pelasimme muiden backpackereiden kanssa kansainvalisia korttipeleja. Yllattavan hauskoja matkustuspaivia vanhalla ja hitaalla veneella.
Viisumi ja muut kaytannon asiat hoituivat rajalla kohtuu yksinkertaisesti, 35 US dollaria ja passikuva ja viisumi olikin valmis. Laosiin tehdaan aika paljon matkoja Pohjois-Thaimaan puolelta (ei ihme), joten rajanylitys oli iisi homma. Mutta taman rahan kanssa menee jarki ja terveys. Yksi euro on n. 10 000 kipia, joten minun pikkuinen kukkaroni alkaa vedella viimeisia naiden seteleiden kanssa. Yritan hoitaa asian ostamalla mahdollisimman paljon postikortteja ja hedelmasheikkeja.
Nyt taidamme kadota tutustumaan paikalliseen yomarketiin (alkaa tuntua etta jokaikisessa Kaakkois-Aasian kaupungissa on yomarket) ja laolaiseen perinneruokaa. Mielenkiintoista...
Luang Prabangissa viihdymme aina sunnuntaihin asti, jonka jalkeen jatkamme etelammaksi Vang Viengiin. Sielta suunta Vientianeen, paakaupunkiin. Viikon paasta suuntaammekin jo Vietnamiin, silla kumpikin pyorii housuissaan jo pelkasta ajatuksesta, etta paasemme kokeilemaan surffausta kelien salliessa.
Luang Prabang on u p e a.
Tama kaupunki on taynna ranskalaisvaikutteisia kahviloita (koska kolonialismi), Mekong-joki virtaa vieressa ja pikkulapset harjoittelevat jalkapalloa kaduilla ilman etta ketaan hairitsee. Samalla Luang Prabang on muuten myos Unescon maailmanperintokohde luontonsa ansiosta. Enka ihmettele, etta ihmiset ihastuvat tahan. Vehreat vuoret, hammentavan monet temppelit ja yleinen elamanasenne kaupungissa ovat melkeinpa lumoavia.
Saavuimme siis eilen tanne Laosin helmeen. Slow boat oli nimensa veroinen - lahti myohassa ja saapui viela myohemmin. Pari yota nukuimme guest houseissa, silla yolla veneily Mekongilla on ilmeisen huono idea. Veneella Chiang Khongista Luang Prabangiin oli kuitenkin aika siisti juttu. Ihastelimme Mekongin luontoa (massiivisia vihreita vuoria joen varsilla, harmaita kallioita, elaimista puhumattakaan) ja pikkukylia bambutaloineen seka pelasimme muiden backpackereiden kanssa kansainvalisia korttipeleja. Yllattavan hauskoja matkustuspaivia vanhalla ja hitaalla veneella.
Viisumi ja muut kaytannon asiat hoituivat rajalla kohtuu yksinkertaisesti, 35 US dollaria ja passikuva ja viisumi olikin valmis. Laosiin tehdaan aika paljon matkoja Pohjois-Thaimaan puolelta (ei ihme), joten rajanylitys oli iisi homma. Mutta taman rahan kanssa menee jarki ja terveys. Yksi euro on n. 10 000 kipia, joten minun pikkuinen kukkaroni alkaa vedella viimeisia naiden seteleiden kanssa. Yritan hoitaa asian ostamalla mahdollisimman paljon postikortteja ja hedelmasheikkeja.
Nyt taidamme kadota tutustumaan paikalliseen yomarketiin (alkaa tuntua etta jokaikisessa Kaakkois-Aasian kaupungissa on yomarket) ja laolaiseen perinneruokaa. Mielenkiintoista...
Luang Prabangissa viihdymme aina sunnuntaihin asti, jonka jalkeen jatkamme etelammaksi Vang Viengiin. Sielta suunta Vientianeen, paakaupunkiin. Viikon paasta suuntaammekin jo Vietnamiin, silla kumpikin pyorii housuissaan jo pelkasta ajatuksesta, etta paasemme kokeilemaan surffausta kelien salliessa.
maanantai 7. tammikuuta 2013
Wat Doi Suthep
Tulin vain kertomaan, etta munkeissa on jotain todella sympaattista.
Kavimme katsastamassa Chiang Maita vahan eri perspektiivista: viewpoint kaupungin yli ja valtava kullattu buddhalaistemppeli olivat melkoisia hengityksen lamaannuttajia. Munkkien kohtaamisessa on tietysti omat haasteensa, kun itse on lansimaalainen nuori nainen. Naisenhan ei ole kohteliasta katsoa munkkia silmiin, kavella paa korkeammalla kuin munkin paa tai menna ovesta ennen munkkia. Muut kohdat onnistuvatkin, mutta valitettavasti paikalliset munkit eivat ole ihan koripalloilijoita... Keskimaarin 160cm pituisten oranssikaapuisten miesten tullessa vastaan tuntuu jollain tapaa koomiselta kavella kyyryssa. Maassa maan tavalla.
Huomenna klo 10 lahtee bussi kohti Mekong-jokea ja puoliltapaivin lahtee Mekong-jokea lipuva laivamme kohti Laosia. Meilla on kasa cashew-pahkinoita, paikallisia pikkumandariineja ja paasykoekirjat matkaluettavana. Nahtavaksi jaa, mista loydamme itsemme torstai-iltana. Wish me luck!
Huomenna klo 10 lahtee bussi kohti Mekong-jokea ja puoliltapaivin lahtee Mekong-jokea lipuva laivamme kohti Laosia. Meilla on kasa cashew-pahkinoita, paikallisia pikkumandariineja ja paasykoekirjat matkaluettavana. Nahtavaksi jaa, mista loydamme itsemme torstai-iltana. Wish me luck!
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Pohjois-Thaimaa ja hammennys
Ajankohtaisia kysymyksia:
1. Miksi aina Thaimaassa saatavilla oleva ilmainen Internet-yhteys on a) raastavan hidas b) katkeaa jossain vaiheessa c) useimmiten molempia?
2. Miksi elaintarhat ovat aina seka ihania etta kamalia paikkoja? Miksi on niin vaikeaa nahda masentuneita elaimia hakissa, mutta silti pitaa niita syotavan suloisina? (ei kirjaimellisesti)
3. Miksi Chiang Main yliopiston kampusalue oli niin valtava, etta sen lapi kesti viisitoista minuuttia menna nopealla tuktukilla?
4. Miksi 99% ulkomaalaisista sanoo minua Hayleyksi?
5. Miksi viidenkaan viikon reissauksen jalkeen ei osaa lukea karttaa, mutta silti paatyy aina oikeaan paikkaan?
Life's been good lately. Tama viikko meni pitkalti matkustaessa. Laivajunabussitaksi-kombo saatiin torstai-iltana paatokseen ja pari paivaa ollaan vietelty ihmettelemassa Chiang Maita, tata leppoisaa Pohjois-Thaimaan paakaupunkia. Chiang Mai on kylla mukava. Taalla on reippaasti opiskelijoita (johtuen suuuresta yliopistosta), vihreytta (johtuen puista) ja melko vahan turisteja (johtuen sijainnista). Taalla on myos Halpaa. Loysimme chillin guest housen, joka maksaa ruhtinaalliset 2,5e per nena per yo. Katukeittiosta ostettu ateria on alle euron, tuktukilla melkein mihin tahansa maksaa alle euron ja laundry service maksaa alle euron. Tanaan vietettiin vanha kunnon turistipaiva: kaytiin laheisessa irlantilaisessa ravintolassa syomassa englantilainen aamiainen, paivalla kaytiin Chiang Main elaintarhassa ja illallistaminen tapahtui yomarketilla. Joskus hauska nahda nainkin kaupunkia.
Taallapain matkustaminen seka julkisilla etta yksityisilla kulkuneuvoilla on monissa maarin viihdyttavaa. Lauttamatka Koh Phanganilta viivastyi kaksi tuntia, yojuna Surat Thanista Bangkokiin oli myohassa vaatimattomat nelja tuntia ja Bangkokista Chiangmaihin hujahtikin 13 tuntia 12h sijaan. Kunhan pikku viivastymiset hyvaksyy osana suunnitelmaa, kulkeminen on oikeasti letkeaa. Sita paitsi tienasimme Jennin kanssa megalomaanisen summan rahaa Surat Thanin rautatieasemalla neljan odottelutunnin aikana: paihitimme kaksi australialaista Texas Hold 'Em-matsissa ja voitimme 50BHT kylmaa kateista. (Ainakin 1,20 euroa siis!!)
Next destination: Luang Prabang, Laos. Ostaa repaisimme siis tanaan slow boat-liput Laosin puolelle. Matka naapurimaahan on nimensa veroinen: Chiang Maista Laosin pohjoisosaan kestaa kolmisen paivaa. Lahdemme liikkeelle tiistaiaamuna ja jos luoja suo, olemme Luang Prabangissa torstai-iltana. Lainehdimme muutaman paivan Mekong-jokea pitkin ihastellen pikku thaikkukylia. Toivon mita syvimmin, ettei Mekong ole kovin laineikas, jottei ystavamme merisairaus tule kolmeksi paivaksi matkakumppaniksemme.
Loppuun viela kuva riisipellosta. Ihan siita ilosta, etta katselin torstaina kolmetoista tuntia riisipeltoja herttaisen keski-ian ylittaneen thaileidin kanssa. (Tammikuun alku on myos thaimaalaisille rakastettua aikaa matkustaa, ja julkiset kulkuneuvot on pitkalti tayteen varattuja-> mahdotonta saada vierekkaisia paikkoja Jennin kanssa.) Riisipeltoja. Kolmetoista tuntia. Riisipeltoja.
1. Miksi aina Thaimaassa saatavilla oleva ilmainen Internet-yhteys on a) raastavan hidas b) katkeaa jossain vaiheessa c) useimmiten molempia?
2. Miksi elaintarhat ovat aina seka ihania etta kamalia paikkoja? Miksi on niin vaikeaa nahda masentuneita elaimia hakissa, mutta silti pitaa niita syotavan suloisina? (ei kirjaimellisesti)
3. Miksi Chiang Main yliopiston kampusalue oli niin valtava, etta sen lapi kesti viisitoista minuuttia menna nopealla tuktukilla?
4. Miksi 99% ulkomaalaisista sanoo minua Hayleyksi?
5. Miksi viidenkaan viikon reissauksen jalkeen ei osaa lukea karttaa, mutta silti paatyy aina oikeaan paikkaan?
Life's been good lately. Tama viikko meni pitkalti matkustaessa. Laivajunabussitaksi-kombo saatiin torstai-iltana paatokseen ja pari paivaa ollaan vietelty ihmettelemassa Chiang Maita, tata leppoisaa Pohjois-Thaimaan paakaupunkia. Chiang Mai on kylla mukava. Taalla on reippaasti opiskelijoita (johtuen suuuresta yliopistosta), vihreytta (johtuen puista) ja melko vahan turisteja (johtuen sijainnista). Taalla on myos Halpaa. Loysimme chillin guest housen, joka maksaa ruhtinaalliset 2,5e per nena per yo. Katukeittiosta ostettu ateria on alle euron, tuktukilla melkein mihin tahansa maksaa alle euron ja laundry service maksaa alle euron. Tanaan vietettiin vanha kunnon turistipaiva: kaytiin laheisessa irlantilaisessa ravintolassa syomassa englantilainen aamiainen, paivalla kaytiin Chiang Main elaintarhassa ja illallistaminen tapahtui yomarketilla. Joskus hauska nahda nainkin kaupunkia.
Taallapain matkustaminen seka julkisilla etta yksityisilla kulkuneuvoilla on monissa maarin viihdyttavaa. Lauttamatka Koh Phanganilta viivastyi kaksi tuntia, yojuna Surat Thanista Bangkokiin oli myohassa vaatimattomat nelja tuntia ja Bangkokista Chiangmaihin hujahtikin 13 tuntia 12h sijaan. Kunhan pikku viivastymiset hyvaksyy osana suunnitelmaa, kulkeminen on oikeasti letkeaa. Sita paitsi tienasimme Jennin kanssa megalomaanisen summan rahaa Surat Thanin rautatieasemalla neljan odottelutunnin aikana: paihitimme kaksi australialaista Texas Hold 'Em-matsissa ja voitimme 50BHT kylmaa kateista. (Ainakin 1,20 euroa siis!!)
Next destination: Luang Prabang, Laos. Ostaa repaisimme siis tanaan slow boat-liput Laosin puolelle. Matka naapurimaahan on nimensa veroinen: Chiang Maista Laosin pohjoisosaan kestaa kolmisen paivaa. Lahdemme liikkeelle tiistaiaamuna ja jos luoja suo, olemme Luang Prabangissa torstai-iltana. Lainehdimme muutaman paivan Mekong-jokea pitkin ihastellen pikku thaikkukylia. Toivon mita syvimmin, ettei Mekong ole kovin laineikas, jottei ystavamme merisairaus tule kolmeksi paivaksi matkakumppaniksemme.
Tilaa:
Kommentit (Atom)